perjantai 1. helmikuuta 2013

Ihan tavallinen päivä

Tervehdys kaikille Valamosta!

Ajattelin esitellä näin alkajaisiksi meidä ihan tavallisen työpäivän. Valamon konservointilaitoksella on tällä hetkellä viisi työntekijää; minun, allekirjottaneen, lisäksi taidekonservaattorit Auli, Liisa sekä Jenna, ja tutkimusvalokuvaajamme (aarteemme!) Petter.

Aamun aloittaa kahvipannun porina.
Samalla käydään läpi päivän polttavat aiheet, tulevat ja lähtevät työt ynnä muut tärkeät asiat.


Karkeasti jaoteltuna noin puolet töistämme tulee ortodoksisilta seurakunnilta. Pyrimme pitämään huolta seurakuntien ikoneista sekä kartoittamaan niiden kuntoa säännöllisin väliajoin.



Joskus tekisi mieli lyödä päätä seinään: taasko näitä huulipunia! Mietin vakavissani lakialoitetta, jolla kiellettäisiin huulipunan käyttö kirkoissa...
Jokainen konservaattori, joka on joskus puhdistanut näitä tahroja, tietää kuinka karseaa se on, usein tarvitaan myös lakkakerroksen poisto. Ja senkin jälkeen pusujäljet näkyvät.



Jahas, sitten tuleekin jo ikonilähetys rukoushuoneesta, joka on laitettu kylmilleen homeongelman vuoksi.








Välillä virkistetään itseämme kahvitauon merkeissä. Olemme jo aikaa sitten tajunneet myös sanaristikoiden tärkeän merkityksen aivojen kunnon ylläpitämisessä. Uskokaa pois, sanaristikoiden teko voi olla hyvin sosiaalista kanssakäymistä!


Työtovereiden tuki on tietenkin tärkeää. Usein työlle tulee "sokeaksi" kun samaa hommaa tekee kauan, silloin tarvitaan toisten silmiä ja näkökantaa.

Valamon konservointilaitos on ollut olemassa jo lähes kolmekymmentä vuotta. Auli ja Jenna ovat inventoineet syksyn ja talven aikana myrkkykaappiamme. Syystäkin, uskoisin.





















Iltapäiväksi kukin voikin uppoutua omiin töihinsä.  Jenna tekee tällä kertaa värinkiinnitystä, Liisa liimailee reunajatkoksia ja minä jatkan tämän maalauksen kääntöpuolen puhdistusta lämpöpöristimen unettavan surinan säestäessä.

Hei taas seuraavaan kertaan!

Riikka Köngäs
Johtava konservaattori
Valamon konservointilaitos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti