TAIDETEOSTEN KATSASTUS JA HUOLTO

Konservoinnin hinta on ihmisillä yleensä ensimmäisenä mielessä, kun oma taideteos näyttää olevan huollon tarpeessa. Usein käy niin, että asiakas haluaisi kustannusarvion tai ainakin hintahaarukan jo puhelimessa. Jotkut ehdottavat kuvien lähettämistä teoksesta sähköpostitse. Konservaattori ei kuitenkaan voi antaa kustannusarviota näkemättä teosta. Kuvien lähettäminen sähköpostitse ei auta juuri sen enempää kuin teoksen kuvaileminen puhelimitse. Kustannusarviota ei nimittäin laadita teoksen pinta-alan perusteella vaan vaurioiden. Konservaattorin silmät on koulutettu näkemään sellaisetkin vauriot, joita muut eivät huomaa. Reiän maalauskankaassa hoksaa kuka vain, mutta kankaan löysyys ja kuprut sekä hilseilevä tai krakeloitunut maalipinta, josta värit ovat tippumaisillaan, jäävät usein äkkinäiseltä huomaamatta. Konservaattori kurkistaa myös teoksen kääntöpuolelle. Teoksen reunoista tarkistetaan, kuinka kankaalle maalattu teos on kiinni kiilakehyksessä. Onko kiiloja pudonnut? Konservaattori voi havaita seikkoja myös pintaa syvemmältä. Hän tarkistaa, onko pinnassa epäjatkuvuuksia, jotka kielivät päällemaalauksista. Taideteokselle on tehtävä katsastus, jossa tarkistetaan kaikki olennaiset teoksen säilymiseen liittyvät seikat. Toisin kuin auton kanssa, taideteoksille riittää yleensä katsastus noin 30-50 vuoden välein. Hintahaitari on laaja: 100-20 000 euroa. Pienen, hyvässä kunnossa olevan teoksen puhdistus voi viedä tunnin pari, alttaritaulun puhdistus voi puolestaan kestää viikon, pari. Sama juttuhan se on autojen kanssa. Uudet renkaat henkilöautoon maksaa muutaman satasen, traktorin renkaat kymppitonneja. Joka tapauksessa taideteoksen huolto ei ole kallista jos huomioi huoltovälin.

Nina Jolkkonen-Porander

HOME

Eikö olekin koomista, että koti on englanniksi home. Tämä sana on korvannut koti –sanan jo monen suomalaisen yrityksen markkinoinnissa.  Koomista tämä on tietenkin siksi, että homeongelmat vaivaavat Suomen rakennuskantaa jo laajasti. Ylen uutisissa kerrottiin alkuvuodesta, että joka viides rakennusneliö Suomessa on homeen saastuttama. Kuinka on mahdollista, että tuo vitsaus vaivaa sekä uusia että vanhoja rakennuksia, koteja, virastoja, kouluja, päiväkoteja,  sairaaloita? Syynä täytyy olla vakavia rakennusvirheitä ja osaamatonta korjausrakentamista.

Miksi otan asian esille konservaattoriliiton blogissa, enhän ole rakentamisen  asiantuntija ja miten tämä nyt konservointiin liittyy? Haluan nostaa rakennuskonservaattorit parrasvaloihin. On käsittämätöntä, että rakennuskonservoinnin koulutus on päätetty lakkauttaa Seinäjoen ammattikorkeakoulussa. Sehän on ainoa paikka Suomessa, jossa alaa voi opiskella. Toivoa sopii, että koulutuksen jatkaja löytyy ja opetusministeriö näyttää sille vihreää valoa.  Homeongelmat eivät tietenkään ole olennaisinta rakennuskonservaattorien työssä. Tässä blogissa saadaan tuonnempana kuulla niistä olennaisista asioista. Konservointi on niin erikoinen ala Suomessa, ettei moni ymmärrä kääntyä konservaattorin puoleen, ja vaikka ymmärtäisikin, ei tiedä mistä ammattitaitoisen konservaattorin löytäisi. Siksi konservaattoriliitto on koonnut nettisivuilleen konservaattoreiden yhteystietoja. Listalta löytyy liuta rakennuskonservaattoreitakin.

Tiesittekö muuten että Suomessa on noin tuhat museota. Kuntia on (toistaiseksi) reilut kolme sataa, joten se tekee muutaman museon per kunta. Museothan pyrkivät säilyttämään esineellistä kulttuuriperintöä tuleville sukupolville, kuten konservaattoritkin. Valtaosa konservaattoreista onkin museoiden palveluksessa. Me konservaattorit olemme aika näkymätöntä sakkia, mutta tarpeellisia silti.

Nina Jolkkonen-Porander

KÄRSIVÄLLISYYTTÄ

Yksityisyrittäjänä toimivan konservaattorin työt (ja tulot) riippuvat asiakkaista. Minun konservaattorin arkeeni kuuluvat konservoinnin lisäksi näyttelyntarkastukset, kuntokartoitukset ja kustannusarviot. Useimmissa museoissa näyttelytoiminta perustuu nykyään vaihtuvien näyttelyiden pohjalle. Taidemuseoissa näyttelyt voivat vaihtua useita kertoja vuodessa. Vaihtuvat näyttelyt on usein koottu jonkun aiheen ympärille, joten näyttelyihin lainataan taideteoksia myös museon ulkopuolelta. Näyttelyrutiineihin kuuluu teosten lähtö- ja tulotarkastukset. Lainatut teokset tarkastetaan huolellisesti sekä silloin kun ne tuodaan museoon että näyttelyn jälkeen. Teos on näyttelyn järjestäjän vastuulla lainan aikana, joten jos teokseen tulee vaikkapa naarmu tai kolhu näyttelyn aikana, näyttelyn järjestäjä on velvollinen korvaamaan vaurion konservoinnista aiheutuneet kulut.

Teen aina kustannusarvion teoksesta ennen konservointia. Näin asiakkaalle ei tule ikäviä yllätyksiä vaan hän voi etukäteen päättää konservoidaanko teos vai ei. Yleensä asiakas tuo taideteoksen näytille, mutta jos teos on suuri tai asiakas haluaa kilpailuttaa konservoinnin, menen asiakkaan luo. Viime viikolla minulta pyydettiin kustannusarvio erään varastossa vaurioituneen teoksen konservoinnista. Ei muuten ole ihan tavallista, että taideteos vaurioituu varastoituna. Tässä tapauksessa vika ei ollut varastoijan vaan viereisen rakennustyömaan, jonka ansiosta varastoon pääsi tippumaan vettä. Pahaksi onneksi vuotokohdan alla oli taulu. Vielä harmillisempaa oli, että taulussa oli kiiltokullattu kehys, joka oli osa taideteosta. Kiiltokultaus ei siedä oikeastaan ollenkaan vettä, joten katosta tippunut vesi oli liuottanut kiiltokultauksen mukanaan. Kultauksen pohjustus oli pahimmissa paikoissa noussut korkeille harjanteille. Likainen vesi oli aiheuttanut maalaukseen likaraitoja.

(Tässä olisi raflaava kuva vauriosta, jos osaisin liittää kuvan tähän blogiin. Yksityisyrittäjänä toimimisen huonoja puolia on se, ettei atk-tukea ole saatavilla. Toista oli Valamon hyvinä aikoina... Atk-tukihenkilö kiiruhti apua tarvitsevan luo viimeistään parin päivän viiveellä. Koneiden, siis tieto- ym. kanssa taistellessa menee konservaattorillakin toisinaan kohtuuttomasti aikaa. Ihmiset aina sanovat konservaattorin työtä ihmetellessään, että tuossa työssä tarvitaan kyllä paljon kärsivällisyyttä! Olen kyllä sitä mieltä, ettei taulujan kanssa tarvita normaalia enempää kärsivällisyyttä, ne eivät nimittäin temppuile, toisin kuin koneet ja joskus myös ihmiset, etenkin keskenkasvuiset.)

 

 

 

Konservaattorin olennaisin tehtävä on saada teos säilymään joten konservointitoimenpiteet ovat olennaisimpia. Tässä tapauksessa lian puhdistaminen maalauksesta ja kultauksesta ja kupruilevan ja irvistelevän pohjustuksen kiinnittäminen ovat säilyttäviä toimenpiteitä. Restaurointia olisi puolestaan vaurion uudelleen kultaaminen. Kultauksen restauroiminen on aina vaativaa puuhaa. Restaurointia on lähes mahdotonta saada täysin samannäköiseksi, koska boluksen (kullan pohjustus) ja kultalehtien väri vaihtelee. Myös kiilto on vaikea saada täsmälleen samanlaiseksi kuin alkuperäinen. Restauroinnin määrästä voidaan neuvotella asiakkaan kanssa.  Tämän teoksen restauroinnista ei ole vielä tehty lopullista päätöstä.


Nina Jolkkonen-Porander