Meidän rakas ryijy

Ryijy vuodelta 1796

Ryijy on meidän rakas perintötekstiilimme, sellainen josta haluamme pitää huolta. Suvussa ollut ryijy muistetaan jo varhaisesta lapsuudesta. Sen kuvioita on katseltu, viivojen ja ruutujen rytmiä seurattu, kasviaiheita, ihmis- ja eläinhahmoja ihasteltu ja ihmetelty. Sen äärellä on vietetty monia hetkiä uppoutuen sen kiehtovaan kuviomaailmaan.

Vanhimmat ryijyt ovat kudottuja ja nukitettuja molemmin puolin. Kangaspuiden kudontaleveys on ollut kapea, joten oikein vanha ryijy on usein tehty kahdesta kappaleesta. Myöhemmin tällaisesta peitteenä käytetystä kaksipuoleisesta ryijystä tuli enemmissä määrin yksipuoleinen, seinällä pidettävä koristetekstiili. Niitä teetettiin myös ammattikutojilla ja malleissa näkyi paikallinen leima. 1900-luvun alkupuolella ryijyjä alettiin kutomisen ohella valmistaa ompelemalla nukat harvahkolle palttina- tai panamakankaalle. Tämä mahdollisti ryijyn valmistamisen esimerkiksi kaupunkiasunnoissa, joissa ei voinut suuren tilan vieviä kangaspuita pitää. 

"Huntu" Suunnitellu Eva MAnnerheim-Sparre

1900-luvulla perinteisten kuvioiden rinnalle tuli jugendille ja funkkikselle tyypillisiä kuvioita. Ryijy tekniikkana sallii mahdollisuuden hyvin vapaaseen kuviointiin. Ryijyjä alkoivat suunnitella taiteilijat, aluksi arkkitehdit ja kuvataiteilijat, myöhemmin varsinaiset tekstiilitaiteilijat. Siitä lähtien tekstiilitaiteilijat ovat suunnitelleet ryijyjä niin uniikkikappaleiksi kuin kuvastomalleiksi harrastajille. Mutta paitsi taiteilijat, myös tavalliset käsityönharrastajat, ovat ryijyissään voineet toteuttaa myös omaa kuvallista ilmaisuaan.    

Ryijyn konservointi on yksityisen tekstiilikonservaattorin tärkeimpiä työtehtäviä, joten suhtaudumme siihen aina suurella kunnioituksella. Konservointiin tulevien ryijyjen ikä vaihtelee paljon, niitä on aina 1700-luvulta 1900-luvun loppupuolelle asti. Yleensä ryijyt kaipaavat puhdistamista ja ripustuksen tukemista. Niissä on ajan kuluessa tullutta likaisuutta; hieman pinttynyttä pölyisyyttä ja nokisuutta. Ne ovat voineet altistua tupakansavulle. 

Ajankulu näkyy myös ryijyjen ripustuksissa. Ryijy on perinteisesti ripustettu ompelemalla sen yläreunaan pieniä lenkkejä, jotka on tehty langasta tai on käytetty valmiita metallilenkkejä. Toinen yleinen, varsinkin uudempien ryijyjen ripustustapa, on ommella ryijyn yläreunaan kuja tangolle. Molemmissa pitkäaikainen, vuosikymmenien ripustus alkaa hiljalleen venyttää ryijyä. Useimmiten vauriot syntyvät ryijyn sivuihin; mikä näkyy ensin venymisenä, myöhemmin loimilankojen katkeamisina.

Useimmiten ryijy voidaan pestä ja lika on siten hyvin puhdistettavissa. Jokainen ryijy on kuitenkin oma yksilö ja vaatii aina huolellisen testaamisen, ennen vesikäsittelyä. Testissä selviää myös ryijyyn mahdollisesti laitettu koisuoja-aine. Vanhoissa ryijyissä on hyvin yleisesti käytetty naftaliinia, joka veden kanssa reagoidessaan kaasuuntuu. Tällaista ryijyä pestessä pitää napsauttaa pesutilan ilmastointi päälle ja varustautua itse työhön naamarin kanssa. Ryijyn puhdistaminen on nukkien välistä tehdyn imuroinnin ja lopuksi kuivatusvaiheessa pystyyn nosteltujen nukkien kautta mitä suurimmassa määrin käsityötä. Se on suomalaisen tekstiilikonservaattorin erityisosaamista. Meille on tullut ryijyjä mm. englannista ja saksasta, joissa niille puhdistajaa ei ole löytynyt.

Ryijyjen ripustuksia tuetaan pellavakankaasta valmistetun tukikankaan avulla. Ryijy ommellaan tukikankaaseen, jolloin sen paino voidaan jakaa laajalle alueelle. Tukiompelu tehdään polveilevin etupistoin nukkien lomaan, jolloin se ei näy ryijyn oikealla puolella.  Mahdolliset reiät tuetaan tukitilkuille erikseen ennen ripustuksen tukemista. Uusi, tuettu ripustus tarkistetaan. Ryijyt kuvataan ennen konservointia ja konservoinnin jälkeen.

Alla konservionnin jälkeen ryijypalvelun mallistoon kuuluva "Kehrä"-ryijy, jonka on suunnitellut tekstiilitaiteilija Leena-Kaisa Halme.

 Blogin on kirjoittanut tekstiilikonservaattori Taina Leppilahti.