Seurasaaren kevät terveiset!

Tiistai 7.5.2013 Seurasaari/Helsinki

Tervehdys Seurasaaresta!

Seurasaareen on saapunut kevät. On sitä odotettukin. Turistivirrat lisääntyvät pikkuhiljaa ja muuttolintuja sekä konservaattoreita parveilee saaren rantamailla. Lumet ovat sulaneet ja rakennukset ovat kuoriutuneet lumivaipastaan. Maisema on hivenen armottoman ja lohduttoman näköinen lumimassojen tilsauttamine kasveineen, kuoppaisine teineen ja alastomine puineen, mutta onneksi alkaa luonto ympärillä hivenen jo viheriöimään sekä antamaan elämän merkkejä. Kymmenet erilaiset lintulajikkeet laulavat kauniisti, oravat raahaavat pesärakennusmateriaalia uutterasti ja kevään ensimmäiset kukat (todennäköisesrti valkovuokkoja) ilahduttavat polkujen varsilla ihmismieltä. Museorakennukset ja työntekijät näyttävät siltä, että niiden talviunesta herääminen vie vuosi vuodelta enemmän aikaa. Vanhuus ei tule yksin. Ovathan vanhimmat museorakennukset eli museoesineet jo yli 300 vuotta vanhoja. Hyvin säilyneitä, ikäisekseen.

 

Seurasaren rakennuskonservoinnintyöryhmä valmiina kesän koitoksiin. 

 

Karunan kirkko 1686 (edelleen käytössä) on heränyt talviuniltaan ja odottaa hääpareja sekä Jumalanpalveluksia..

Kevät on kiireistä aikaa rakennuskonservoinnin työryhmälle. Syksyllä suunniteltu töiden aikataulutus koetellaan lujasti. Koko talvi ja alku kevät on tehty paljon töitä, että tietyt museorakennukset voidaan pitää avoinna tänä kesänä. Työtä on ostettu myös ulkopuolisilta urakoitsijoilta, jotka ovat aloittaneet jo työnsä ja osa saanut urakkansa päätökseen, rakennuskonservoinnin työryhmän valvonnan ja ohjeistuksen saattelemana. Myös kesäajan rekrytoinnit on tehty ja konservoinnin työryhmä saa uusia määräaikaisia motivoituneita konservaattoreita vahvistuksekseen. Rakennuskonservaattoreita 2 kappaletta ja yksi kullanarvoinen interiöörikonservaattori. Myös konservointi- ja restaurointialan opiskelijoita olemme saaneet iloksemme ja avuksemme tänäkin vuonna. Melko muheva soppa hämmennettäväksi.

 

Konservointikeskuksessa on keväisin kuhinaa.

Tämän kevään ja kesän aikana konservointityöt kohdistuvat useisiin rakennuksiin ja niiden interiööreihin, joihin on pyritty panostamaan erityisesti kahtena viime vuonna. Museorakennukset, jotka pääsevät konservoinnin työryhmän huomion kohteiksi ovat mm. Hallan talo hyrynsalmelta, jossa konservoidaan interiöörit. Talon ulkoseiniin tehdä hirsikorjauksia ja paikataan pahimmat lahot. Lattiankannattajat tuetaan ja kivijalkaa kohennetaan.

Niemelän torpan kaikki 13 rakennusta ovat konservointi- ja restaurointityön alla. Ympäristön olosuhteita parannetaan poistamalla puustoa ja kasvillisuutta. Päärakennuksen alapohjan ilmanvaihtoa parannetaan uusimalla multapenkkirakenne ja poistamalla lahot puurakenteet. Pääosin kaikkien pihapiirin aittojen tuohimalkakatteet uusitaan ja jonkin verran tehdään hirsikorjauksia. Vanhoja tehtyjä konservointieja ja konservointimateriaaleja säilytetään rakenteissa niin paljon kuin mahdollista.

Saaren ensimmäiseen rakennukseen, Karjamajaan, uusitaan tuohimalkakate ja majan interiöörit konservoidaan ja osittain restauroidaan.
Florinin huvimajan julkisivujen puuosien paikkaukset ja vahvistukset saatetaan loppuun ja julkisivut maalataan. Florinin huvimajan nykyinen värimaailmaa tulee uusiutumaan melkoisesti, kun väritutkimuksien pohjalta on paljastunut uutta tietoa.
Leppälän päärakennus saa uuden pärekatteen samoin Kirkkotalli. Paronitar Jusupofin tallin portaat  ja Suojärveläisen Pertinotsan talon Saraimen silta restauroidaan.
Karunan kirkon katto huoltotervataan elokuussa, mikäli kiireiltämme kerkiämme.


Tällä hetkellä aivan akuuttikiire on työstää kevät talvella kaadettu puumateriaali ettei se mene käyttökelvottamaksi. Eli kaadetut puut täytyy kuoria ja osa halkaista sekä lopuksi varastoida varjoisaan paikkaan ilmavasti. Puumateriaalihan täytyy hankkia oikeaoppisesti joulu-, tammi- tai helmikuun aikana. Tästä vuosituhantisesta perinteestä ei paljoa yleensä voida joustaa.

 

Restauroija Jukka Mähönen kuorii kuusipuita, työvälineenä kuorimarauta ja hienot kenttäpukit.

Kevät talvella olimmekin työryhmän kanssa hankkimassa puumateriaalia Seurasaaren konservointiprojektien tarpeisiin. Museovirastolla on oma pieni metsäpalsta Lohjalla, Kärkölän Myllymäessä. Sieltä haemme aina tarvittaessa pieniä eriä mänty- ja kuusipuuta. Yleensä pyrimme  kaatamaan ja harventamaan metsää hyvällä maulla, tiheästi kasvaneista metsäsaarekkeista tai muutoin sopivalta metsätyypiltä sen mitä tarvitsemme. Työmme tarkoitus on tehdän materiaalihankinnan ohella myös hellävaraista metsänhoitoa.

 

TIMBER!!!

Meille ei käy mikä tahansa puu, vaan laatukriteerit ovat korkeat. Täytyy saada hankituksi tiheäsyistä, suorakasvuista ja yleensä myös iäkästä puuta. Meille ei kelpaa markkinoilla yleisesti oleva luokittelematon puutavara. Hyvästä laadukkaasta puusta on pula ja metsistä, joissa kasvaisi tälläistä vihreää kultaa. Nykypäivänä tehohoitamattomia  metsiä ei tahdo olla enää kovinkaan monessa paikassa, jossa kuusipuut saavat kasvaa rauhassa tiheiköissä, muodostaen pitkän huiskean, oksattoman, tasapaksuisen rungon tai männyt mäen rinteellä, jotka kuivassa kangas maassa kurkottelevat lähemmäs 200 vuoden ikää.

 

Hyvälaatuinen ja kypsä mäntytukki paistaa täydeltä terältään.. 

 

Äijä, ruutupaita ja pokasaha kevät auringon syleilyssä. 

 

Puut kaadetaan tarvittaessa käsipelillä justeerilla tai kirveellä. Käytämme kyllä moottorisahaakin, kun kiirettä pukkaa, niinkuin yleensä. Puun korjuussa olemme käyttäneet menestyksekkäästi työryhmämme vahvoja miehiä, mönkijöitä ja traktoria. Voi kehveli, kun olisi se hevonen ja reki niin sillä sitä puunkorjuu hommat hoideltaisiin, mutta ei ole toistaiseksi saatu budjettiin rahaa suomenhevosta ja pilttuuta varten.

 

Hevonen ja reki

Mikä tässä metsäpuuhassa on sitä konservointia ja meidän ydintehtävää, joka toivottavasti kantaa hyvää hedelmää. Tämä se vasta ammattimiehen/naisen tekee. "Mehtä-aapista" täytyy lukea, jos haluaa jotain puusta oppia ja siitä puhua. Tällä kaikella on valtavasti tieto/taidollista-arvoa. Vain näin alan ammattilaisesta voi kasvaa vähitellen vakuuttava asiantuntija ja täsmäaseena tietoineen hän voi tehdä voitavansa rakennetun kulttuuriperinnön hyväksi.

 

 

 

 

 

Rakennuskonservaattori Erkka Pajula halkaisee mäntypuuta perinteisesti puukiiloilla.

 

 

Valmista tuotosta Vihdin aitan katossa.

 

Modernin konservoinnin filosofi John Ruskin (1819-1900) sanoi kerran näin, että:
On mahdotonta konservoida tai restauroida mitään mikä kerran oli kaunista...kokonaisuuden koko elämää, joka on saanut elinvoimansa vain työmiehen käsistä ja silmistä.

Ainakin yritämme ymmärtää hitusen esi-isiämme, jotka nämä museorakennuksetkin ovat tehneet. Kohteittemme perinteisistä työtapoja ja materiaaleja vaalimalla ja kunnioitamalla sekä tutustumalla esim. puumateriaaliin hyvinkin syvällisesti, teemme voitavamme siirtämällä työstä  kertyvää tietoa  seuraavalle sukupolvelle.

Nuuhkailemalla työ ohessa havumetsän tuoksuja, kulkemalla kahisevissa lepikoissa ja lehtimetsissä ja lepäämällä sammalvuoteella, olemme iloisia ja ylpeitä ammatistamme. Luulen, että jotain samankaltaisia ajatuksen rippeitä saamme mekin kiinni siitä mitä liikkui esi-isiemme mielissä, kun he tarttuivat kirveeseen ja samosivat korpitaipaleillaan puunhankinta reissuillaan.

Vakaata konservaattorin kättä kaikille toivottaa:

Jani Puhakka
rakennuskonservaattori
KYH/restaurointiyksikkö
Museovirasto

Paperikonservaattoriopiskelijan huhtikuisia kertomuksia osa 4

Huh, jäipä tämä neljäs osa viime tippaan, kun jotenkin viime viikolla asia unohtui ja sitten perjantaina kävelin noin 8 km päähän Rosenburgin linnaan ja olinkin siellä sitten keskiajalla aina tähän iltapäivään saakka.

Eli tämä neljäs osa raottaa hieman työharjoittelun arkea. Luokkatovereita ja interiööripuolen koulutovereita on Ruotsissa, Uudessa-Seelannissa, Amerikassa, viime vuonna Tanskassa, Sloveniassa (vai oliko se Slovakia, anteeksi huono muistini) ja itse olen sitten parhaillaan Itävallassa, pienessä Horn nimisessä kaupungissa. Työharjoittelupaikka on nimeltään European Research Centre for Book and Paper Conservation-Restoration. Tulin tänne Kansallisarkiston István Keckskemetin ehdottamana.

Koska itseäni kiinnostaa nimenomaan kirjat, kerroin tästä kun käytiin sähköpostia Dr. Patricia Engelin, joka on pomoni, kanssa. Ja kirjoihin olenkin saanut koskea. Yksi kuparipiirroskin oli tuossa, mutta se ei kaivannut kuin pesua, yhden pienen paikan ja uudet paspikset.

Ensimmäisenä työnä oli Nekrologin uudelleen sitominen, kun kannet olivat kokonaan irti ja suurin osa ompeleistakin katkeilleet ja kadonneet. Yli puolet vihkojen arkeista tarvitsi paikkausta taitteeseen ja ehkä hieman myös reunoille. Sitten sitominen uudelleen kasaan samanlevyisille nauhoille kun se oli ollut ja omat kannet paikoilleen ja repsottavien osien paikoilleen kiinnittämistä metyyliselluloosalla (mc). Täällä en ole vielä kertaakaan käyttänyt vehnätärkkelysliisteriä mihinkään, kaikessa ollaan menty mc:llä.

Muutama kuva kyseisen opuksen työvaiheista:

Kansiosa kokonaan irti niteestä ja paljon on sivuista jäänyt paperia selän tukikankaaseen

Kulmat ne nyt aina vähän nuhjaantuu ja lötkistyy ja pahvi palstoittuu

Eivätkä erilaiset selkäviat ole kirjoillakaan harvinaisia

Osassa sivuista puuttui koko keskitaite ja yhdistämisessä käytin apuna ehjää arkkia alapuolella oikeita mittoja antamassa

Selkäosan tukikankaasta poistin kosteuden avulla niin paljon tuota tarttunutta paperia ja eläinliimaa, kun vain oli mahdollista

Vihkot sidoin uudelleen

Etukannen saranakohta konservoinnin jälkeen, kankaaseen jäänyt rako peitettiin vielä värjätyllä kangassuikaleella

Kyseessä oli siis päivittäisessä käytössä oleva kirja jonka esteettisiä arvoja pidetään myös hyvin arvossa ja myös sitä, että se on elämää nähnyt, siksi tehtiin välttämättömimmät jotta teos pysyisi taas koossa. Itse olen hiukan eri mieltä metyyliselluloosan pitävyydestä monessakin osassa tätä teosta, koska se on todellakin päivittäisessä käytössä. Koska kyseessä oin Nekrologi, siitä luetaan yksi sivu päivässä alkaen tammikuun ensimmäisestä joulukuun viimeiseen. Tämä tietenkin tarkoittaa sitä, että loppupuolella kirjan sivut olivat vallankin hyvässä kunnossa, kun sinne päästäkseen pitää alusta asti selailla. Toivottavasti kuitenkin kirja pysyy kasassa pitkään.

Harjoittelupaikassani on hyvin rento meininki, töihin tullaan 9 aikoihin, paitsi jos edellisenä päivänä meni yli viiteen, niin sitten voipi tulla myöhemmin aamulla.  Lounastauot ovat mitä milloinkin, harjoittelukollegani, joka on ennemminkin vapaaehtoinen (aloittaa konservoinnin opinnot Wienissä yliopistossa syksyllä) on useinkin vähintään tunnin lounaalla. Lähes kaikki paikat (paitsi ruokapaikat) ovat kiinni klo 12-14 arkisin. Joten asiat on hoidettava myös työajalla, ja no illalla sitten oltava pidempään, mutta kai lähinnä omatunnon puitteissa.

Usein olenkin yli viiteen, koska Horn on syrjässä kaikesta, ei itselläni ole iltaisin kummempia menoja, joten ihan hyvin voi työskennellä pidempäänkin.

Dr. Engel on erikoistunut karttapalloihin, joten minullakin on yksi työn alla. Mikä onkin erittäin mielenkiintoista ja myös todella hyvä seikka, sillä en nyt muista, että opinnoissamme olisi mitään karttapalloja koskevaa. Pari kuvaa karttapallosta joka minulla on työn alla.

Tässä yksilössä on useita kolhuja ja aloitimme tästä. Siihen on mm. syynä se, että Venäjän alue on yleensä muuten paremmassa kunnossa, kun sitä ei kuulemma etusormella tökitä paikkoja tutkiessa. Hyvä knoppitieto!

Kolhu nostettiin kostuttamalla Gore-Texin läpi ja sitten poistimme kaksi keskimmäistä palaa jotka olivat käytännössä irti, näin pääsimme konsolidoimaan alapuolelta sekä täyttämään tuota kolhua primerilla joka koostuu laihahkosta eläinliimasta ja kalsiumkarbonaatista (CaC03)

Täyttö on hidasta puuhaa, sillä sitä tehdään vain vähän kerrallaan, tuossakin kolhussa on noin 4 erillistä täyttökohtaa ja yhdestä alotetaan. Lisätään kerran päivässä pieni kerros primeria kunnes sitä on tarpeeksi. Jos on kovin syviä / suuria koloja, voi myös täyttää välillä metyyliselluloosalla kostutettua japaninpaperia. Ylitäyttöä on varottava, sillä silloin kyseinen osa pallosta jää koholle.

Tästä en valitettavasti voi kertoa enempää, sillä olemme yhä täyttövaiheessa.

Dr. Engel on antanut harjoittelukollegalleni ja minulle myös tutkimustehtäviä, itse en niin kovin ole niistä innostunut, kun haluaisin enemmän tehdä itse työtä, mutta ei se haitaksi ole osata sitäkin. Olen mm. etsinyt artikkeleita etyleenioksidista kuudella eri kielellä käyttäen niinkin fiksua apuria, kuin google-kääntäjä. On siitä ollut sen verran hyötyä, että on ensin kääntänyt joitakin tarpeellisia sanoja halutulle kielelle (mm. unkari, puola, slovakia jne.) ja sitten näitä sanoja käyttäen suorittanut hakuja internetissä ja hakutuloksien otsikoita taas kääntänyt sen verran, että huomaa onko kyse lainkaan samasta asiasta.

Toisenlaiseen tutkimukseen päädyin täälläoloni kolmannen konservoitavana kirjan kautta, josta juuri ennen lähtöäni keskiajalle, jätin sitten abstraktin ensi vuoden seminaaria varten. Katsotaan onko riittävän kiinnostava seminaariin ja jos on, pitää alkaa miettiä mistä rahoitus ensi kevääksi tänne matkustamiseen.

Työharjoittelun hyviä puolia on se, että voi todellakin perinpohjaisesti tutustua kohteeseensa, etsiä tietoa erilaisista metodeista ja tavoista, eikä tarvitse päättää kaikkea heti tässä ja nyt. Työharjoittelu on oppimisprosessi siinä missä koulussa oleminen, tässä vaan pääsee yleensä konkreettisemmin käsiksi itse työhön.

Pomoni Dr. Engel on myös kovasti huolissani viihtyvyydestäni ja siksi sainkin olla keskiajalla kaksi työpäivää, kun kerran lähimaastossa sattui olemaan markkinat lauantaista- keskiviikkoon. Nyt jaksaa uusin voimin vielä toukokuun erilaisten uusien oppimisprosessien ja projektien kanssa. Kuten mm. ensi viikolla erään homeisen arkiston siirto työpaikallemme puhdistusta varten. Olemme myös käyneet arvioimassa yhden linnan arkiston sekä yhden luostarin kirjastossa muutaman hyllymetrin verran karttoja, jotka oli arvioitu luostarin puolesta eniten konserovoinnin tarpeessa olevaksi.

Lopuksi vielä muutamia kuvia

Luostarin kirjastoa, tässä kyllä silmä ja mieli lepää.

Kirjatoukilla on ollut bileet, joten olen myös koneellisesti täyttänyt tämänkaltaisia sivuja jo toistakymmentä ja lisää löytyy samaisesta opuksesta vaikka muille jakaa

Tämänkin teoksen kohdalla on materiaalia kadonnut parempiin suihin, koko puisen etukannen selänpuoleinen reuna tarvitsi apuja kun puutetta oli enemmän ja vähemmän. Täyttöä suoritettiin eläinliimasta ja sahajauhosta tehdyllä massalla.

Tämmöisiin pieniin herkkuihin törmää selaillessa, kullalla ja hopealla koristeltu suuri initiaali

Arkistoja on monenlaisia, tämä kaipaa apua

Bloggaaja itse, keskiaikatunnelmissa leirin keittiökatoksessa

Oikein hyvää kevättä kaikille blogin seuraajille.

Jiri Oliver Taleva