sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Terveisiä Zürichistä!



Joulukuun Bloggaaja: Tuija Toivanen


Minulla on kunnia olla PKL.n juhlavuoden viimeinen konservaattori-bloggaaja. Nimeni on Tuija Toivanen ja olen toiminut viimeiset 15 vuotta Zürichin muotoilumuseon julistekokoelman, Museum für Gestaltung Zürich, Plakatsammlung, konservaattorina. Olen lisäksi konservaattoriliiton lehden toimittaja. 

Zürich-järvi 1.12.2013


Miten suomalainen maalari päätyy Sveitsiin, Zürichiläisen julistekokoelman paperikonservaattoriksi?


No ihan helposti, kerronpa sen teille: jo Kouvolan maalarikouluaikoina tein kaksi konservointityöharjoittelua Puolassa: vuonna 1991 Gdanskin Historiallisessa Museossa ja vuonna 1992 osallistumalla Torunin konservointiopiskelijoiden työharjotteluun Swidnican evankelisessa kirkossa. Se oli sitä syvintä lama-aikaa eikä Suomesta löytynyt töitä, ei sitten millään. En siis miettinyt kauaakaan kun minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Unkariin. Olin varautunut n. kuukauden mittaiseen reissuun, joka venyi kuitenkin lopulta melkein viisivuotiseksi Unkarissa työskentelemiseksi ja sen ohella Unkarin kansallismuseon ja taide-akatemian järjestämässä konservointikoulutuksessa opiskelemiseksi. Vuonna 1997 muutin Sveitsiin, jossa aloitin vuoden mittaisella työharjoittelulla Kansallisarkiston Konservointiosastolla Bernissä. Tänä aikana opin paperikonsevoinnin perusteiden lisäksi myös saksan kielen. Neljän kuukauden pesti Bernin Historiallisen Museon grafiikkakokoelmassa edelsi nykyistä työtäni, jonka siis aloitin toukokuussa 1999. Siitä lähtien olen kouluttanut itseäni jatkuvasti lisää osallistumalla eri kursseille, työharjoitteluihin ja jatkokoulutuksiin paperikonservoinnin alalla. Vuoden 2012 alussa koko tähänastinen konservaattorin kokoemukseni ja koulutukseni accreditoitiin paikallisen konservaattoriliiton, Schweizerischer Verband für Konservierung und Restaurierung, SKR nimeämän valintakomitean toimesta konservaattorin MA-tutkinnon tasoiseksi. Eli ihan suoraviivainen paperikonservaattorin ura, eikö totta!

Työni Julistekokoelman paperikonservaattorina


Julistekokoelma käsittää arviolta 350 000 kansainvälistä julistetta julistehistorian alkupäiviltä tähän päivään. Edustettuina ovat poliittiset, kaupalliset ja kulttuurijulisteet Sveitsistä, Euroopasta, Japanista, Kuubasta, entisen Neuvostoliiton alueelta ja Amerikasta. Lisäksi kerätään julisteluonnoksia, jotka voivat olla esim. piirustuksia, maalauksia, kollaaseja tai valokuvia. Reilut 150 000 julistetta on luetteloitu, n. 40 000 niistä löytyy online: www.eMuseum.ch 


Julistekokoelman arkisto

Koska julistemedia on eritäin laaja-alainen, kokoelmasta löytyy kuvitusaineistoa lähes joka alan julkaisuihin ja näyttelyihin. Meiltä lainataankin vuosittain 300-400 julistetta ympäri maapallon. Lisäksi omissa näyttelyissämme on  vuosittain esillä jopa useita satoja julisteita. Lainat ja näyttelyt sanelevat mikä juliste milloinkin ja millä aikataululla täytyy saattaa näyttelykuntoon: kaikki lainaan menevät julisteet ja julisteluonnokset kulkevat käsieni kautta. Prosessin aluksi tarkistetaan ovatko julisteet lainattavissa kuntonsa ja lainahistoriansa puolesta ja jos ovat, niin millaisin ehdoin. 

Esille asetettaville julisteille tehdään kuntokartoitus ja tärkeimpänä konservointitoimenpiteenä repeytymät paikataan ja haitalliset aineet, kuten teipit ja taustoitukset poistetaan. Lainaprosenssin aikana pyritään myös jatkuvasti parantamaan arkisto-olosuhteita: tarvittaessa juliste saa uuden paikan ja se pakataan uusiin arkistointimateriaaleihin. Jos juliste vaatii täydellisen konservoinnin neutralisointineen ja taustoituksineen, yleensä ajan puutteen vuoksi se annetaan ulkopuolisten konservaattoreiden tehtäväksi. Tällöin lainaaja myös kustantaa konservointityön. Joskus harvoin ehdin itsekin tekemään näitä töitä: alla olevissa kuvissa meneillään neutralisointi ja liimateippien poisto ateljeessani.

Julisteen pesu ja neutralisointi


Liimateippien poisto pesun yhteydessä



Alla olevassa kuvassa valmistelen Paul Randin n. 2,5  x 6 metristä julistetta (lithografia vuodelta 1950) näyttelykuntoon. Tähän työhön oman haasteensa antoi se, että ainut paikka missä julisteen mahtui avaamaan, oli näyttelyhallin lattia. Eli työtä tehtiin maanantaisin museon ollessa kiinni.




Kaikki lainattavat ja esille laitettavat julisteet kehystetään museon verstaalla ja teenkin tiivistä yhteistyötä museomestareiden kanssa. Tähän työhön kuuluu näyttelyolosuhteiden parantaminen ja ennalta ehkäisevä konservointi.

Koska kokoelma muuttaa ensi vuonna museon neljän muun kokoelman kanssa uusiin tiloihin, konservoidaan tällä hetkellä lainavalmistelujen ohella esimerkiksi julisteluonnoksia: alla olevissa kuvissa on meneillään värinkiinnitys. Vasta värin kiinnityksen jälkeen luonnokset voidaan pakata muuttoa varten.
  






Tälläistä on siis työni julistearkiston konservaattorina Zürichissä!
Mukavaa joulukuuta sinne Suomeen! 

Tuija Toivanen

Museum für Gestaltung Zürich
Plakatsammlung
Limmatstrasse 57
CH-8005 Zürich

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti