Tervetuloa Kansalliskirjaston konservointiyksikköön Mikkelin Digitointi- ja konservointikeskukseen!

Lokakuun bloggaajana esittelen teille tämän kuun ajan työpaikkaani, Kansalliskirjaston eri kokoelmille tekemiäni konservointitöitä tai muita projekteja sekä ajatuksiani yleisesti konservointialaan ja säilytykseen liittyen. 

Kun aloitin konservaattorina Mikkelissä lähes 10 vuotta sitten, en olisi voinut kuvitellakkaan, kuinka monien erilaisten aineistojen ja aiheiden parissa tulisin  työskentelmään. Näiden vuosien aikana olen konservoinut arkistodokumentteja, eri aikakausilta olevia kirjoja, grafiikan töitä ja taidetta paperilla, pergamentteja, laatinut aineiston käsittelyohjeistuksia niin kirjaston käyttäjiä varten kuin digioitavan aineiston skannausta suorittaville operaattoreille, pitänyt esitelmiä, kirjoittanut artikkeleja sekä muuttanut kaksi historiallista kirjastokokoelmaa. 

Kuten muutkin maamme konservaattorit, olen vuosien ajan saanut olla turvaamassa tämän maan kulttuuriperinnön säilymistä tuleville sukupolville.

Muutama sana Kansalliskirjaston sisältämistä kokoelmista

Kansalliskirjaston ensisijainen säilytyksen kohde on kansallisen aineiston arkistokokoelma eli kansalliskokoelma, johon kuuluu Suomessa painettu ja julkaistu aineisto sekä Suomea koskeva ulkomainen aineisto. Kansalliskokoelma pitää sisällään mm. aikakauslehdet, arkkiveisut, henkilökirjaset, karttakokoelman, nuottikokoelman, Ruotsinvallan aikaisen (1488-1809) kirjallisuuden sekä pienpainatteet.

Muita Kansalliskirjaston kokoelmia sanoma- ja aikakauslehtien sekä musiikki- ja kansallisen äänitekirjaston lisäksi ovat humanistinen-, slaavilainen-, erikois-, käsikirjoitus- ja karttakokoelmat.

  

Pienpainatteet ja käsikirjoitukset  

Suurimpina ja samalla jatkuvina konservointikohteina ovat kaksi aineistoryhmää: Kansalliskokoelmaan kuuluvat pienpainatteet sekä käsikirjoituskokoelman aineisto. 

 

Pienpainatteet ovat yhteisöjen ja organisaatioiden toimintaan sekä tiedottamiseen liittyvät julkaisut ja ne ovat järjestetty ryhmiin aiheen mukaan esimerkkeinä matkailu, maatalous tai naisasia. Kokonaisuuksia on muodostettu myös julkaisutyypin mukaan kuten vuosikertomukset, mainokset ja tuotehinnastot, eripainokset, leikekokoelmat, exlibrikset sekä julisteet. Aineisto on siis hyvin monimuotoista. Pienpainatteita meillä konservoivat kaksi konservointiavustajaa.

Käsikirjoituskokoelman, jonka historia ulottuu Turun akatemian kirjaston kokoelmiin, koostuu suomalaisen oppi- ja sivistyshistoriaan liittyvien henkilöiden ja yhteisöjen arkistoista sekä yksittäisistä, eri alojen käsikirjoituksista. Kokoelman laajuus on n. 3000 hyllymetriä. Kokoelman vanhimmat aineistot ovat papyrukset, keskiaikaiset pergamenttifragmentit ja itämaiset käsikirjoitukset. Käsikirjoituksia sekä muiden kokoelmien aineistoa konservoin yhdessä työparini Heini Kylliäisen kanssa.

Kekiaikaisia pergamenttifragmentteja

Koristeellinen initiaali pergamenttifragmentissa

  

 

 

Konservointitoimenpiteet paperipohjaiselle aineistolle

Ilman näitä työvälineitä en tulisi toimeen: Kuivapuhdistusharja, sieni ja mikrokuituliina, teflon-spatula, liisteröintiin käytettävät erikokoiset siveltimet, kirurginveitsi viimeistelyyn, pienet ja terävät sakset, erikokoisia teflon-taittoluita, hollitex-suikaleet sekä takana olevat hauli- ja lasipanot

Konservointitoimenpiteet paperipohjaiselle aineistolle, niin teollisesti valmistetulle paperille painettujen pienpainatteiden kuin usein lumppupaperille musteella käsinkirjoitettujen tai painettujen  käsikirjoitusten osalta ovat paperikonservoinnin perustoimepiteitä. 

 

Kotelollinen konservoimattomia käsinkirjoitettuja kirjeitä vuodelta 1804

Aineisto saapuu konservointi-yksikköön Helsingistä aiheryhmittäin ja alakokoelmittain valmiiksi koteloituna ja se otetaan työn alle kotelo kerrallaan. Aluksi kotelollinen aineistoa numeroidaan, pienpainatteet yksiköittäin ja käsikirjoitukset lehdittäin. Tämä kappale- tai lehtimäärä merkitään dokumentoilomakkeeseen, samoin kuin kohteenkuvaus ja vauriokartoitus. 

 Kotelon ja käärepapereiden avaaminen paljastaa kosteusvauriota seuraneen homevaurion haurastuttamat kirjeet

Homekasvuston poisto vetokaapissa siveltimellä ja HEPA-imurilla

Seuraavaksi aineisto kuivapuhdistetaan  pintaliasta pehmeällä harjalla ja, mikäli paperin kunto sen sallii, myös vulkanisoitua luonnonkumisientä käyttäen. Tässä kohtaa poistetaan pienpainatteissa usein esiintyvät metalliniitit tai muu ylimääräinen ja aineistoa mahdollisesti vaurioittava materiaali. Jos käsikirjoitukset ovat yhteensidottuja, pyritään aikaisempi sidonta säilyttämään.

Kosteusvauriota usein seurannut homevaurio poistetaan paperista erillisessä vetokaapissa, jotta homeitiöt eivät pääse leviämään ympäröivään ilmaan.

Kuivapuhdistuksen jälkeen aineisto käy läpi mekaanisista ja kemiallisista vaurioistaan riippuen eheyttäviä konservointitoimenpiteitä. 

Paperi saattaa vaatia pesua, jonka tarkoituksena on esimerkiksi pienpainatteiden teollisesti valmistetun paperin pH-arvon nostaminen ja paperikuitujen ”elvyyttäminen”. Pesua saattavat vaatia myös pahoin tahraantunut tai likaantunut paperi.

Rautagallusmusteen pergamentille aiheuttamaa syöpymää

Käsikirjoitusten suhteen pesua pyritään välttämään, sillä toimenpide saattaa haalistuttaa merkintäaineena käytettyjä musteita tai jopa aiheuttaa musteen leviämisen paperille.

 Mikäli musteena on käytetty rautagallusmustetta, tulee pesua välttää, sillä kosteus ja vesi levittävät helposti rautapartikkelit pitkin paperia haurastuttaen sen.

Pienpainatteiden pesua voi tarvittaessa seurata niin sanottu puskurointi eli huuhtelu, jolla paperin pH-arvoa nostatetaan. Käsikirjoituksille puskurointia ei yleensä suoriteta.

Osalle lehdistä, esimerkiksi hyvin ryppyiselle paperille, vesipesun sijaan riittää pelkkä rentoutus eli paperin kosteuspitoisuuden nostaminen kosteuskammiossa ja suoristaminen prässäämällä. Pestyn, rentoutetun tai pelkästään kuivapuhdistetun paperin hauraat alueet tuetaan, repeämät paikataan ja puuttuvat alueet täydennetään eripaksuisilla japaninpapereilla. Toisin kuin paperipohjaisten taideteosten konservoinnissa, arkisto- ja kirjastomateriaalin konservoinnissa paikkauspapereita harvemmin sävytetään alkuperäisaineistoon sopivaksi. 

Paikan kiinnitykseen käytetään yleensä vehnätärkkelyksestä tai metyyliselluloosasta tai näiden kahden yhdistelmästä valmistettua liisteriä. Paikkaus saatetaan tehdä myös uudelleenaktivoitavalla paikkauspaperimenetemällä, jolloin paikkauspaperiin etukäteen kiinnitetty liisteri aktivoidaan vedellä tai liuottimella tai näiden kahden yhdistelmällä ja paikka kiinnitetään kohteeseen. Tutustuin tähän tekniikkaan muutama vuosi sitten rautagallusmusteisten aineistojen paikkausmetodeja tutkiessani ja olen hyödyntänyt sitä useissa eri konservointikohteissa ja -projekteissa, joissa on tärkeää kontrolloida liisterin tuomaa kosteuden määrää.

Homevaurioituneet käsikirjoitukset homeenpoiston, pesun ja paikkauksen jälkeen

Pestyt, kosteutetut sekä paikatut paperit suoristetaan lopuksi prässäämäällä. Teollisesti valmistettu paperi suoristetaan pahvien välissä hydrauliikkaprässiä käyttäen, lumppupaperille käytetään hieman hellempää prässäystä huopien, imupaperin ja puulautojen välissä, joko painojen alla tai käsiprässissä.

Konservoidut käsikirjoitukset uusissa suojakuorissaan

Viimeistelytoimenpiteinä yleensä kaikki alkuperäisesti niiteillä yhteenkiinnitetyt pienpainatteet ommellaan yhteen. Lopuksi yksiköt ja lehdet laitetaan takaisin numerojärjestykseen. Ne saavat uudet, neutraalista paperista valmistetut suojakuoret ja vanhat kotelot korvataan uusilla, arkistokelpoisilla koteloilla. Dokumentointilomakkeeseen merkitään  suoritetut toimenpiteet. 

Näiden suorittamiemme paperikonservointitoimenpiteiden toimesta ainakin osa Kansalliskirjaston paperipohjaisten aineistojen sisältämästä informaatiosta säilyy tuleville sukupolville.

Marleena Vihakara

Digitointi- ja konservointikeskus, Mikkeli

Kansalliskirjasto