Suomessa on moneen Euroopan maahan verrattuna vain
kourallinen koskemattomana säilyneitä sisätiloja. Tämä johtuu osittain siitä,
että pinnat ovat vuosien saatossa rikkoutuneet ja likaantuneet, ne on koettu
nuhjuisiksi tai auttamattoman epämuodikkaiksi, aivan kuten nykyäänkin. Moni
rakennus onkin nykypäivään tultaessa enää pelkkä kehys sille, mitä joskus oli
ja palauttavaa restaurointia varten tarvitaan väritystutkimusta.
Julkisivun värivertailua. |
Konservaattorien yksi toimenkuva on tutkia vanhojen
rakennuksien värejä eri aikakerroksissa. Rakennuksen alkuperäiset värisävyt
avaavat ikkunan kokonaistaideteokseen, jollaiseksi arkkitehti teoksensa alun
perin suunnitteli. Ennen, aivan kuten nykyäänkin, rakennuksien sisätilat
suunniteltiin yksityiskohtia myöden sellaiseksi, että ne kuvastivat
aikakautensa ihanteita, muodikkaita
tyylejä ja ennen kaikkea sosiaalisia pyrkimyksiä ja statusta. Henkilöhistoriat
nivoutuvat usein kiehtovalla tavalla rakennuksiin, jolloin myös jokin myöhempi
sisustusvaihe saattaa olla arvokas.
Jos rakennus olisi taulu, olisi julkisivu mielestäni sen
kehys ja interiööri se varsinainen teos. Toki kehys on hieno ja valittu taulun
arvolle sopivaksi, mutta jos kehyksestä puuttuu taulu, katoaa taiteenystävän
mielenkiinto kohteeseen nopeasti. Kukapa kulkisi gallerioissa ja museoissa
pelkkiä kehyksiä taivastelemassa. Kuitenkin näemme usein pelkkiä julkisivuja
joiden sisältä puuttuu ajatus. Rakennuksissa molempien, eksteriöörin ja
interiöörin tulisi olla yhtä arvokkaita.
Väritystutkimuksen tekeminen ei ole pelkkää pintojen esiin
ottamista kronologisessa järjestyksessä. Konservaattorin on hallittava jonkin
verran myös kemiaa ja analyyttiset tutkimusmenetelmät on tunnettava ainakin
teoriassa. Myös vanhojen työtapojen on oltava tuttuja. Konservaattori hallitsee
tyylihistorian ja tutustuu aina tutkittavan rakennuksen henkilökohtaiseen
historiaan. Tämän vuoksi esimerkiksi rakennushistorialliset selvitykset ovat
konservaattorille arvokkaita työkaluja. Ilman arkistotutkimuksia varsinainen
aikatasojen ymmärtäminen jää vain raapaisuksi. Tavoite on kyetä rakentamaan visuaalinen
historia, joka perustuu myös historialliseen faktatietoon. Työ on kokemusta ja
ammattitaitoa vaativaa.
Poikkileikkaus värikerroksista kertoo konservaattorille paljon tutkittavasta pinnasta. |
Monesti käy niin, että valmiin väritystutkimuksen
luovuttamisen jälkeen konservaattoria ei enää osata käyttää hyväksi. Olisi
hyvä, että myös restauroinnin toteutusvaiheessa tutkimuksen
tehnyttä konservaattoria kuultaisiin ainakin konsulttina. Väritystutkimuksen
tehnyt henkilö on ainoa, jonka verkkokalvolle kokonaisuus alkuperäisistä
pinnoista on piirtynyt selvästi. Hän tietää myös voitaisiinko osa autenttisuudesta
palauttaa ja miten, tai mitä tila vaatisi, jotta siinä säilytettäisiin tunnelma.
Värikästä alkanutta viikkoa!
Katja/ OSK Rotunda
P.S. Tänään postilaatikkooni ilmestyneessä Glorian Antiikissa (6/2013) oli
tuttuja ja hyvä artikkeli konservoinnista. Hyvä Seurasaari! Taitavaa väkeä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti