Näyttely: Runous ja ahdistus. Viktoriaaninen naiskuva ja muoti Aleksandr Vassiljevin kokoelman valossa, Kumu 2.7.2016 - 30.10.2016
Yleiskuva näyttelystä, kuvaaja Riikka Jäväjä
Näyttelyssä ihastutti materiaalien ja värien monipuolinen käyttö puvuissa. Tilassa oli huomioitu kokonaisvaltaisuus, jossa oli helppo liikkua ja josta puuttui vain tuoksut. Sisään astuessa näkyi melkein ensimmäisenä iso kellotaulu, jonka ääni kuului taustalla muiden kaupunkiäänien kanssa. Kuvateksti Henna Koskinen, kuvaaja Riikka Jäväjä
Aleksandr Vassiljevin tunnetaan Euroopassa venäläistaustaisena muotihistorioitsijana, lavastajana, keräilijänä ja muodin asiantuntijana, sekä hänen nimeään kantavasta säätiöstä. Aleksandr Vassiljevin säätiölle kuuluu lähes 10 000 historiallista pukua 1700 - 2000-luvulta, ja kokoelma täydentyy jatkuvasti. Aleksandr Vassiljevin viktoriaanisen muodin kokoelmasta on järjestetty näyttelyitä useissa eri maissa ympäri maailman.
Syksyllä 2014 Tekstiilityöryhmän kolulutuspäivä vietettiin tutustuen Kumussa esillä olleeseen pukunäyttelyyn: Kadonneen maailman loistoa: Art Deco - Muotia Aleksandr Vassiljevin kokoelmasta. Näyttelymatkasta kirjoitti Konservaattori-lehdessä NRO 121 2&3/2015 Maarit Jones Helsingin kaupunginmuseon tekstiilikonservaattori. Käytännön järjestelyistä huolehti silloinkin kuten nytkin Salme Vanhanen, tekstiilikonservaattori AMK.
Nyt TEKO-ryhmällä oli mahdollisuus tutustua KUMUn isossa näyttelysalissa esillä oleviin naisten 50 pukuun ja 150 pukuihin liittyviin asusteisiin. Tunnelmaa pukunäyttelylle loivat Viron taidemuseon, Tarton taidemuseon ja kansallisarkiston kokoelmien ja arkistojen väritetyt muotipiirrokset, valokuvat, aikakauden maalaukset ja taideteokset.
Näyttelyn otsikko ”Runous ja ahdistus” viittaa 1800-luvulla vallinneeseen mielialaan, joka oli melankolia. Oppaamme kertoi, että viktoriaanisen ajan naisihanne oli hauras, kuten voimme nähdä ajan muotokuvamaalauksissa kalpeana ja aineettomana kuvatut naishahmot.
Viktoriaanisen ajan pukuhistoriallista taustaa esitettiin näyttelyn alussa suurelle seinäpinnalle sijoitetulla aikajanalla vuodesta 1837 lähtien 1900-luvun alkuun. Tämä ajan jakso sisältää mm. krinoliini- ja turnyyripuvut, sekä eritavoin naisen vartaloa muovanneet korsetit. Yläluokan naisen puku saattoi koostua jopa 16 kerroksesta, ja pukeutumisessa tarvittiin palvelijoiden apua. Yksinkertaisempaan aamupukuun oli mahdollista pukeutua ilman apua. Tavallisesti pukua vaihdettiin useaan kertaan päivän aikana.
Puvut oli aseteltu ilmavaan ja tilavaan näyttelysaliin, pyöreille ja suunnikkaan muotoisille matalille tasoille. Kookkailla seinäkkeillä oli jaoteltu puvut käyttötarkoituksen mukaan mustiin naisen elämänkaareen liittyviin pukuihin, kotiasuihin, juhla- ja tanssiaispukuihin, hääpukuihin ja vierailupukuihin.
Näyttelyssä puvut eivät olleet vitriineissä, jolloin oli mahdollista luoda monista vaihtelevista kuvakulmista yleissilmäyksiä näyttelytilaan, tai tarkastella lähietäisyydeltä kuvioiden, rakenteiden, ompeleiden, koristeiden ja pitsien, sekä myös kulumäjälkien ja ripustuksen yksityiskohtia.
Päätimme matkalla olleiden TEKO-ryhmäläisten kanssa tehdä yhdessä raportin näyttelystä, jolloin voimme monipuolisesti tuoda esille havaintoja ja ajatuksia tekstiilikonservaattoreiden näkökulmista.
Teksti: Riikka Jäväjä, tekstiilikonservaattori AMK
Koristekerrosten runsautta - nauhoja, nappeja, laskoksia tai liehukkeita, pitsiä, rusetteja, poimutelmia ja punoksia
Yksi vaikuttavimmista kokonaisuuksista oli ensimmäisenä näkemämme ryhmä mustia surupukuja. Suruajan pituus vaihteli sukulaissuhteen mukaan, mutta Kuningatar Viktoria pukeutui miehensä Albertin kuoleman jälkeen mustaan koko loppu elämänsä. Tästä kehittyikin oma tyylilajinsa. Mustien pukujen ei kuitenkaan tarvinnut olla pelkistettyjä tai hillittyjä, vaan niissä saattoi olla hyvinkin runsaasti koristelua, mm. pitsiä, nauhoja, rusetteja ja röyhelöä. Suruajan päätyttyä pukeutumisen väri vaihdettiin asteittain mustavalkoisesta värikkääksi.
Pukuihin yhdistetyt pitsit kiinnittivät huomioni, sillä pitsit ihastuttavat nykyäänkin kaikissa muodoissaan ja käyttötarkoituksissaan. Viktoriaanisella ajalla pitsit kertoivat vauraudesta. Erilaisia pitsejä olikin useassa puvussa monin eri tavoin käytettynä. Suurempina alueina pitsiä oli hartiahuiveissa, hameessa tai miehustassa päälliskankaana. Erityisen hieno yksityiskohta oli yksivärisen puvun helmassa, jossa kankaan pintaan oli applikoitu samanväristä pitsiä koristeeksi. Lisäksi pitsiä oli luonnollisesti erityylisissä ja -kokoisissa kauluksissa ja hihansuiden röyhelöissä sekä asusteissa.
Teksti: Päivi Allinniemi, tekstiilikonservaattori AMK, Kirkkotekstiilikonservointi, Turun museokeskus
Yksityiskohta silkkinen arkipuku, kuvaaja Arja Louhivuori.
Yksityiskohta helmillä koristettu tanssiaispuku, USA n. 1889, kuvaaja Heidi Gustafsson
Pukuja kantavia rakenteita -krinoliineja, turnyyreja ja korsetteja
Pukunäyttelyt perustuvat lähes aina myös lukuisiin työtunteihin, joiden olemassa olosta useammat museokävijät eivät osaa aavistaakaan. Myös tämä upea Aleksandr Vassiljevin kokoelmiin perustuva loistelias pukunäyttely perustui tavalliselta museokävijältä piiloon jääviin rakennelmiin, joita ilman puvut voisivat näyttää miltä tahansa kirpputorilöydöiltä.
Muotiluomusten ohella näyttely tarjosi tällä kertaa myös mielenkiintoisen kurkistuksen pukuja kantaviin rakenteisiin. Näyttelyssä näimme puvuille ja vartaloille ryhtiä antavia tukirakenteita, joita ainakin tekstiilikonservaattori osaa arvostaa tietäen, että lähes jokaisen puvun esillepanoon kätkeytyy joko vannealushame, turnyyrialushame, turnyyrityyny tai korsetti.
Näytteillä olevat turnyyri- ja vannealushame olivat uusia ja niiden rakenteita tutkimalla voi jokainen tekstiilikonservaattori löytää inspiraationsa seuraavaan pukunäyttelyyn. Alushameet olivat hienosti toteutettuja pienimpiä yksityiskohtia myöten. Yksi kuva kertoo katsojalleen enemmän kuin tuhat sanaa. Samaa voi sanoa myös korsetista, jossa kiteytyy konkreettisesti ja osuvasti myös näyttelyn teeman toinen puoli – ahdistus, viktoriaanisen ja sitä aikaisemman ajan tiukkaan muottiin valettu ja vaiettu tuon ajan naisen kauneusihanne.
Teksti: Anna Häkäri tekstiilikonservaattori / konservoinnin lehtori Metropolia Ammattikorkeakoulu
Vanne- ja turnyyrialushame, kuvaaja Anna Häkäri
Korsetti ja kotiasuja, kuvaaja Arja Louhivuori
Yksityiskohta Silkkibrocadista ommeltu krinoliinin kanssa käytetty iltapuku, 1855, kuvaaja Heidi Gustafsson.
Asustehurmaa
Alexandr Vassiljevi on kerännyt pukujen ohella myös erilaisia asusteita: pussukoita, viuhkoja, huiveja, jalkineita ja päähineitä. Näyttelyssä lähes pimeässä pikkuhuoneessa vitriineissä kimmelsivät lisäksi komeat rintakorut, hajuvesipullot, puuterirasiat, muistivihot, hiuksista tehdyt ketjut, kolikkokukkarot ja kukkakimpunpidikkeet. Harmillista, että asusteiden yhteydessä ei ollut lainkaan ajoituksia tai materiaali-, käyttö- ja valmistajatietoja. Ajoitukseltaan kaikki näyttelyssä olevat 150 asustetta mahtuivat todennäköisesti viktoriaaniseen ajanjaksoon vuosille 1837–1901 eli Englannin kuningatar Viktorian hallituskauteen. Asusteet oli järjestetty suunnilleen väreittäin ja osin materiaaleittainkin. Hyvin oli feminiininen, yläluokkainen ja yltäkylläinen kattaus silmänruokaa nautittavaksi.
Näyttelyssä olleet naisten päähineet oli järjestetty riviin pallopäisten keppien varaan. Näin katsoja pääsi helposti tarkastelemaan runsaskoristeisia ja monimateriaalisia koruhattuja ja pieniä bahyttipäähineitä. Oli syvänpunaista samettia, hienosti leikattuja huopakoristeita, silkkisiä rusetteja, monimutkaisia olkitaitoksia, värikkäitä kukkasomisteita, läpikuultavia pitsiryöppyjä ja pöyhkeitä sulkia. Vaikka osa päähineistä olisi vaatinut hieman suuremman tukirakenteen, niin kyllä tätäkin kokonaisuutta mielellään ihasteli.
Jääkäämme odottelemaan kolmatta Vassiljevin näyttelyä eli 1930–1960-luvun muotivaatekavalkadia, joka oli muutama vuosi sitten esillä Vilnan taidemuseossa.
Teksti: Suvi Kettula, intendentti tekstiilikokoelma ja -konservointi, Espoon kaupunginmuseo
Punaisia asusteita, kuvaaja Suvi Kettula.
Matkalaukku, 1860, kuvaaja Heidi Gustafsson
Toivomme lisää pukunäyttelyiden muotikavalkadia!
Ilman vitriineitä oleva näyttely toimi yllättävän hyvin. Puvut saivat ilmeisesti olla rauhassa niin, että niitä ei pyritty hypistelemään. Kun välissä ei ollut laseja ja näyttelykorokkeita pääsi hyvin kiertämään, tulivat pukujen värit, mallit ja rakenne sekä niiden kankaiden ja koristeiden yksityiskohdat todella selvästi näkyviin. Mielenkiinto virittyi aivan toisella tavalla kuin mihin on tottunut vitriininäyttelyssä. Tämä on vähän hankalaa myöntää näin konservaattorina.
Koristekerrosten runsaus ja erilaisten koristeiden, olivat ne sitten nauhoja, nappeja, laskoksia tai liehukkeita, tyylikäs sijoittelu asujen päälle oli upeaa katseltavaa. Tämän ajan pukuja on tottunut näkemään vain piirroskuvissa ja mahdollisesti joissakin melko huonolaatuisissa vanhoissa valokuvissa. Nyt pukujen ja niihin kuuluvien asusteiden hienouden ymmärsi paremmin.
Näyttelytilan seinille oli ripustettu aikalaismaalauksia, jotka olivat mielenkiintoisia ja täydensivät hyvin näyttelyä.
Valitettavasti näyttelykirjaa ei ollut nyt tehty muuten kuin julkaisemalla kokoelma alkuperäisiä väritettyjä pukupiirroksia (muotikuvia), mutta hienojahan ne ovat nekin.
Teksti: Anne Vesanto, johtava konservaattori, Konservointikeskus / Suomen käsityön museo
Artikkelin kokosi Riikka Jäväjä, Tekstiilikonservaattori AMK
Mukana olivat (takarivi) Heidi Gustafsson, Taina Leppilahti, Riikka Jäväjä, Suvi Kettula, Henna Koskinen ja (eturivi) Tanja Huikuri, Anne Vesanto, Maija Nisonen, Päivi Allinniemi, Maarit Jones, Anna Häkäri, Arja Louhivuori, Salme Vanhanen. Kuvateksti ja kuvaaja Tarja Huikuri.
Konservaattoriliitossa toimii itsenäisesti eri erikoistumisalakohtaisia työryhmiä. Työryhmien toimintaa tuetaan myöntämällä toimintaan hakemusten perusteella pieniä avustuksia. Toimivista työryhmistä löytyy lisätietoja vuoden 2017 ensimmäisestä Konservaattoriliiton lehdestä, joka julkaistaan maaliskuun lopulla.
